Kun Valo Minussa Kuoli (2025) Kaunis Kuolematon 🇫🇮 Finland

Elottomat kasvot taaksensa peittää
Surussa aaltoilevan loputtoman valtameren
Syvällä sisälläin tunnen mitä päivät tuovat mukanaan
Ylleni laskeutuu taas tumman puhuva taivas

Revitty mieli ja hauras sydän
Minusta kun mitään tullut ei

Ikuinen mielensä vanki, ei pahalta rauhaa saa
Elämän sirpaleista rakentanut oman maailman
Josta ulos pääse ei - pääseekö koskaan?

Kateus, viha, mielen merta
Kahleissa kylmän kauniin maailman
Nyt kaikki muuttuu
Edes pienen hetken kun tuuli hiljaa soi

Ei saa koskaan kukaan ahdasta mieltäni valtaansa omasta mieleni vankilasta
Itseni luoja - nyt ja aina
Itseni herra - nyt ikuisesti

Ei laula aallot meren, ei kukaan huutoon vastaa
Jos edes hetken rauhan saisin vaik kaikki loppuu aikanaan

Makaan - kohtaloni kanssa täällä kaksin makaan
On oloni verraten kuin meren mutaa
Syvemmälle vajoan, yhä syvemmälle vajoan

Tekoni seuraus, irtautuu paha
Kuolevi ovat kaikki tunteet
Matkalla poispäin, irti sinusta - heräisinkö henkiin taas
Ei paikkaa vain huolta, koska mitään mihin voisi luottaa
Hiljaisuus vaa-assa painaa enemmän kuin sadat tuhannet sanat

Ylleni työntyvät varjot peittäen kauniin maan
Ei ole mikään niin kuin ennen
Askel askeleelta kuljen poispäin sinusta
Kuultu on lupaukset monta kertaa aiemmin
Kaikki se mistä ikinä unelmoin sen kaiken kadotin

Yö varjon lailla seuraa
Jäljet iäksi maahan juurtuneet
Pimeyden kanssa vailla puhdasta ilmaa
Kuljen yksin laulaen
Ei kukaan korjata voi jo kuollutta taikaa

Ei kukaan pysty tuomaan jo mennyttä takaisin
Niin kauan kuin suru luonamme soi

Hiljaisuuden meret
Ääneti kuohuvat
Tyyneydessään
Tyhjyyteen vajoavat

Ja niin ikuisuus
Repii ihoni paloiksi
Kylvien rippeet muistojen
Kitkettyyn elämään
Kaunan ja kaipauksen raja
On kuin veteen piirretty viiva
Katkeruus on elämä
Hiljaisuus koti

Kauan loitonnut
Minusta tahto
Kauas on kantanut
Kuihtunut kaipaus
Hiljaa käyden
Maate tähän
Levolle lasken
Tieni päähän

Askel kohti pimeää
Painaa rintaa taakka
Kaiut vaimentuen
Kuolemassa voitettu elämä
Kannan sinut kanssani tuonelaan
Siivet revityt jätetty maatumaan
Alas painettu, hylätty, halveksittu
En antaudu vaan vapaudun

Kun kallein aarteeni pois luotani kulkee
Niin murtuu altain kolkko, karu maa
Auringon kasvoilta yö verhonsa sulkee, on vain viha
Mustan taivaan alla, hauras jää

Niin kauniskasvoinen tuo palava taivas
Se muistot kauniit mieleeni luo
Ei nouse maljat, ylistyslauluja kuule
Ei kurjuus minusta koskaan kuole pois

Yksin paikoillaan, saarni
Kuolematon saarni

Ei kukaan kuule, vaikka kuinka huudan
En edes itse tiedä mitä kaikkea tältä odotan
Yksin eksyneenä harhaillen

Eilinen oli kaunis päivä, vaik et silmiini katsonutkaan
Silti ymmärsin kaiken, vaikka puhuttu ei sanaakaan
Kaikki on hyvin, silti aina mietin;
Ymmärtääkö minua koskaan kukaan

Ystäväni kurjuuden tieltä väistyi aivan yllättäin
Miksi? Sitä sanat eivät kertoneet
Kauas yli vuorten
Matkalle minut muistot vei

Hiljaa pääsi painui
En enää sinua nää
Nyt sen vasta ymmärrän

Ajatukset levottomat kaikuvat
Tuoden kaiken sen pahan tähän hetkeen
Maailman reunalta totuutta etsien, tarkoitusta menetyksen

Kaikesta näkee
Sen silmistä näkee, sen kaiken (kaiken)

Kaipuuni käy yli vuorten aikaan milloin edessämme oli kaiken kattava avaruus
Aikaa ei koskaan tiedä kenelle kellot soi

Heikko on mieli, ei totuutta kiertää voi
Selkänsä käännät se päätänsä nostaa, et karkuun päästä voi vaikka kuinka kovasti luulet
Piiloutuneena kaikelta niin kauniilta
Reunalta katsoen alas voi todeta
Kaipaus niin ylväästi käy

Pelkään, että yksin jään raunioihin
Keskelle pimeän tuomaa ahdistusta mikä työntää pois luotain rakkaimman aarteeni - kaipauksen

Vihdoin viimeinkin suljen sanallisen arkkuni
Jos en kelpaa ei voi mitään olen puhunut
Paha juuristaan kasvanut
Ei silti mitään mitä toisin tekisin
Sinä se joka jätit minut kärsimys kaunein

Veri sisälläni ei enää kiehu valtoimenaan
Suru versonut oksansa uuteen alkuun
Elo vallassa pahan pauloissa mielen mustan
Jätit minut et enää koskaan palaa

Et koskaan enää vierelläni kulje
Irti sinusta päästän nyt iäksi
Loppuu kaipuu, unelmat
Jään paikoilleen

Kehoni kauttaaltaan raadeltu
Silvottu latvasta juuriin
Yksin kuljen polkua pimeää

Sanani olen sanonut
On rakkauteni maahan haudattu
Joka päivä etsin arvoisensa syyn täällä elää

Katso kuinka hiljaa lumi peittää kuihtuneen maan
Joka meidät maatuvaan syleilyyn unhoittaa

Aika kylmänä virtaa kuin hitaat veet
Muistot ajelehtien pimeyteen, vieden toivon mukanaan
Tuhkaksi poltettu elämä joka riutuen saatettiin eiliseen
Taivaalta hitaasti peittäen kuihtuneen maan

Pelkäätkö, kun kuolen pois ja yksin jäät
Ei ikuisesti täällä mikään kestäkään
Siksi kysyn sinulta, pelkäätkö

Kun suuret vuoret liikkuu kaikki paikoiltaan
Kun suru saapuu tullen ulos tuskistaan
Sade piiskaa vanhan talon ikkunaan
Jää murtuu alta, etkä silloin saa ketään kallista henkeäsi pelastamaan
Sinulta vastausta odottaen